Kotisivuni

Olen vuonna 1967 syntynyt mies, isä, omakotiasuja, puulämmittäjä, tee-se-itse-mies ja tietotekniikka- ja ohjelmointiharrastaja Etelä-Pohjanmaalta. Olen työeläkkeellä Ilmavoimien sotilasvirasta. Tältä perinteiseltä kotisivulta aloitan usein päivän Internet-retkeni.

Olen avoin pienille sesonkiluonteisille työrupeamille lähiympäristössä, yrittäjänä tai verokortilla. Ota yhteyttä!

Kauhavalla 2.4.2022

Hannu Luomanen

Kuva minusta, vuosi 2013

Ajankohtaista

(2.4.2022) Olen avoin pienille kotisivu- ja ohjelmointihommille (PHP, Javascript, ks. HM-lab) ja polttopuun keruulle (valmiiksi kaadettujen tai kaatuneiden, suurtenkin, puiden, pöllien ja rankojen pilkonta ja poiskuljetus omiin lämmitystarpeisiini) lähiseudulta. Yritystoiminnassa keskityn pienten, eksoottisten kotisivuongelmien ratkaisuihin ja otan sivustoja tarvittaessa pitkäaikaiseen ja kokonaisvaltaiseen ylläpitoon.

Esimerkkinä pienestä eksoottisesta ohjelmointihommasta: Tänään sain korjattua tällä sivulla olevan A List Apart -listauksen. Siinä haetaan koneella luettavassa määrämuodossa julkaisema artikkelilistaus (RSS-syöte) verkkopalvelusta, jonka kaikki liikenne on hyvän nykykäytännön mukaisesti HTTPS-protokollalla satunnaisilta tietoverkon välikäsiltä ja sivustakatsojilta suojattua. Noutava PHP-ohjelma minun palvelimellani käyttää vastapuolen koneellisia tunnisteita, jotta suojauksen purkaminen onnistuu.

Polttopuuhommissa työskentelen omakotiasujan perusvälinein, ympäri vuoden: katkon ja pilkon puun moottorisahalla, kirveellä ja tarvittaessa halkaisukiiloilla niin pieniksi lohkoiksi, että saan ne lastattua henkilöauton peräkärrylle. Hyvistä eristä helpossa paikassa voin maksaakin 10 € kiintokuutio. Taikka kuljettaa oksat pois tontiltanne korvaukseksi. Voin pilkkoa puita paikan päällä myös omaan käyttöönne ja hoitaa oksia puutarhahakkeeksi, jos saan käyttää sähköänne halkomakoneelle tai oksahakkurille. Näitä hommia voin tehdä yrittäjänä ja olet niistä oikeutettu kotitalousvähennykseen.

Jos koet että olen mahdollisesti oikea henkilö hommaasi, ota rohkeasti yhteyttä!

Tärkeitä linkkejä

Oma linkkikokoelmani Omatlinkit.fi:ssä. Käytän sitä päivittäin.

Yritykseni HM-lab:in sivut

Omin käsin tekemäni Omatlinkit.fi, Internet-linkkien hallintapalvelu.

Musiikkia joka toimii minulle: KJAZZ 88.1 FM Internet audio stream

Tietotekniikkaharrastukseni historiaa

Olen harrastanut tietotekniikkaa ja ohjelmointia 80-luvulta lähtien. Silloin laitteena oli Commodore 64, ja ohjelmointikielinä Basic ja Assembler. Sen jälkeen merkittävimpiä, jonkinasteisiin tuotteisiin johtaneita kieliä ovat olleet Paradox DOS 3.5 PAL-ohjelmointi, PHP ja Java. Omaan mobiililaitehistoriaan kuuluu mm. Psion Revo, Nokia 770 Internet Tablet, Nokia 9310i Communicator ja HTC Desire Z ja viimeisimpänä Jolla.

Kuponkeja ja suosituksia

(24.3.2017) Dropbox.com: Olen käyttänyt vuosikaudet menestyksellä Dropbox:ia tärkeimpien tiedostojen synkronointiin useiden eri tietokoneiden välillä. Suosittelen, jos on vähänkään semmoista että tarvitset samoja tiedostoja useammassa koneessa, riippumatta käyttöjärjestelmästä. Tietokoneeseen asennettava ohjelma kopioi Dropbox-nimisestä kansiosta kaiken palveluun, ja sitä kautta toiseen koneeseen. 2 GB on ilmaista tilaa. Dropboxilla on suositusohjelma: Jos rekisteröidyt Dropboxin käyttäjäksi tästä linkistä, saamme molemmat 500 MB lisää ilmaista tilaa Dropboxiimme! Ole siis ystävällinen ja käytä rekisteröityessäsi suosittelulinkkiäni Dropboxiin! Toki voit käydä muuten tutustumassa Dropboxiin, www.dropbox.com. Mutta jos päätät rekisteröityä, hyödyt itsekin siitä että palaat tälle sivulle ja käytät Dropbox-suosittelulinkkiäni!

Sysadmin-päivä 25.7.2014, huumoria


Hannu Luomanen, Pernaantie 36, 62220 PERNAA. Puh. (044) 553 3635. Sähköposti: hl@iki.fi